Kenia (Turkana)

Pohjois-Kenian kuivilla alueilla nälän uhka on jatkuvasti läsnä. Ilmastonmuutoksesta johtuvat toistuvat kuivat jaksot ovat kärjistäneet paimentolaisyhteisöjen haavoittuvuutta, minkä seurauksena ruokaturva on heikentynyt entisestään. Turkanakansan riippuvuus luonnonresursseista, alueen syrjäytyneisyys sekä infrastruktuurin puute altistavat heidät ympäristön muutoksille. Usein naisten kannettavaksi jää kaikista raskain taakka ilmastonmuutoksen vaikutuksista. Vaihtoehtoisten elinkeinojen vähyys on pakottanut monet taloudet hankkimaan elantonsa keinoin, jotka heikentävät luonnonresursseja entisestään. Tämä on johtanut köyhyyttä ja ruokaturvan heikentymistä aiheuttavaan noidankehään.

Hankkeen tavoitteena on vahvistaa naisten ja heidän perheidensä ruokaturvaa ja elinkeinoja köyhissä paimentolaisyhteisöissä Kerion ja Kangatothan hallintoalueilla Turkanan maakunnassa. Näitä tavoitteita lähestytään kehittämällä aikaisempia elinkeinoja ja luomalla uusia toimeentulon muotoja. Naisia koulutetaan mehiläishoidossa, hunajan prosessoinnissa ja laadukkaampien korien punonnassa. Ruoantuotantoa on tehostettu entisestään sillä, että paikalliseen vuohikantaan rotua, joka tuottaa paremmin lihaa ja maitoa. Lisäksi hankkeessa tuetaan lihan, hunajan ja korien markkinoillepääsyä. Solidaarisuutta ryhmien välillä on pyritty rakentaa perustamalla yhteisöllisiä säästö- ja lainausryhmiä, jotka ovat tukeneet yhteistyötä paikallisten ryhmien välillä.

Inter-Culturin ja Suomen Caritaksen hanke Lodwarissa liittyy keskeisesti sekä Suomen kehitysyhteistyön tavoitteisiin että YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030 tavoitteisiin. Agenda 2030 –tavoitteista hanke keskittyy erityisesti globaalin nälänhädän vähentämiseen (tavoite 2), sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseen (tavoite 5) ja lieventämään ilmastonmuutoksen vaikutuksia paikallisiin elinoloihin (tavoite 13). Näistä tavoitteista erityisesti sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen ja ilmastonmuutoksen hillintä ovat keskeisiä Suomen kehitysyhteistyön tavoitteissa.

Kuvia hankkeesta

Nykyiset hankkeemme